Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nahkurin orsilla tavataan” – Sipilä äityi siteeraamaan Lipposta, kun haukkui “vihervasemmiston”

– Ymmärrän teidän monien huolen siitä, että olen liiaksi pääministeri ja liian vähän keskustan puheenjohtaja, Juha Sipilä totesi puhuessaan Turussa puoluevaltuustossa keskustan väelle.

Marja Luumi

Demokraatti

Hän muistutti, että tämä tunne ei ole uusi.

– Minulle on kerrottu, että samaa tuntoa oli keskustan järjestöväellä myös Esko Ahon ja Matti Vanhasen pääministerikausien aikana. Pääministeri joutuu hoitamaan isänmaan asioita – usein yötä päivää. Tänäänkin joudun lähtemään kesken pois tapaamaan Theresa Mayta ja setvimään brexitiä Brysseliin.

Sipilä vannoi, että puolue, sen tulevaisuus sekä keskustan menestys ensi kevään eduskuntavaaleissa on hänen mielessään jokaisena hetkenä.

– Omaa tunnelmaani kuvaa parhaiten valtava riittämättömyyden tunne. Miten ihmeessä ehtisin tavata enemmän ihmisiä, kuunnella ja keskustella, ottaa vastaan vinkkejä ja kritiikkiä.

Sipilä kuvaili välillä oloaan kuin Edvin Laineen elokuvan Sven Tuuvalla.

– Ei oikeaan ei vasempaan, päin mäntyy aina vaan. Jotkut sanovat, että Sven Tuuva olisi ollut edellä mainitusta syystä ensimmäinen keskustalainen. Mutta ei ryhdytä nyt sotasankaria leimaamaan, vaan mennään keskeltä ohi.

Lisää aiheesta

“Antaa rellestyksen vielä hetki jatkua.”

Sipilä korosti, että puolue on käännettävä yhdessä voittavaan vaaliasentoon.

– Lähdemme takamatkalta, mutta on sitä noustu hullummistakin asetelmista. Joulukuussa 1994 keskustan kannatus oli 14,6%. Vaikean laman ja repivän EU-taiston jälkeen keskusta nosti puheenjohtaja, pääministeri Esko Ahon johdolla kannatuksen kolmessa kuukaudessa 19,8 prosenttiin. Lähes poikkeuksetta gallupit ovat menneet uusiksi eduskuntavaaleja edeltävien kuukausien aikana. Aikaa on riittävästi.

Sipilä antoi tunnustusta niin hallituskumppaneille kuin ammattiyhdistysliikkeelle.

– Kilpailukykysopimuksen vaikutus Suomen työllisyydelle on merkittävä. Ilman työntekijöiden vastuunkantoa sopimusta ei olisi koskaan syntynyt.

Sipilä kritisoi “vihervasemmistoa”, joka hänen mielestään käy lupauksillaan jatkuvaa vaalikampanjaa.

– Antaa rellestyksen vielä hetki jatkua, mutta on turha luulla, että päästämme opposition talven kampanjakuukausina vähällä. Vastuunkannon tosiasioita ei voi paeta yksikään puolue. Lupaukset ovat nyt jo ylisuuria. Nahkurin orsilla tavataan, hän siteerasi Paavo Lipposen (sd.) sanoja tämän ollessa pääministerinä.

Sipilän kuulemien huhujen perusteella “Helsingin kabineteissa rakennetaan sinipunaa jo toden teolla, niin sanottua uutta kasvun hallitusta”.

– Vapise sinipuna. Vaalitaistelu on alkanut, Sipilä nostatti keskustaväen henkeä puoluevaltuustossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE