Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Viides koronarokote hyväksytty EU:n markkinoille

LEHTIKUVA / AFP Justin Tallis

EU:n alainen Euroopan lääkevirasto EMA ilmoitti maanantaina, että se hyväksyy käyttöön yhdysvaltalaisyhtiö Novavaxin koronarokotteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lääkevirasto ilmoitti suosittelevansa ehdollista myyntilupaa Novavaxin valmistamalle Nuvaxovid-rokotteelle koronan estämiseksi yli 18-vuotiailta.

Novavaxin rokote on viides EMA:n hyväksymä koronarokote. Aiemmin hyväksynnän ovat saaneet Pfizerin ja Biontechin, Modernan, Astra Zenecan sekä Johnson & Johnsonin rokotteet.

Yhtiön rokote edustaa perinteisempää rokoteteknologiaa kuin koronarokotteiden yhteydessä yleistyneet mrna-rokotteet. Novavax on toivonut tämän vähentävän koronarokotteen ottamiseen liittyvää epäröintiä.

Novavaxin rokotteen tehoksi on kahdessa erillisessä kliinisessä tutkimuksessa saatu 89-90 prosenttia. Lääkevirasto huomautti kuitenkin, että rokotteen tehoa esimerkiksi nyt valtavirukseksi nousevaa omikronia vastaan on testattu vasta rajallisesti.

EU on jo allekirjoittanut sopimuksen jopa 200 miljoonan rokoteannoksen ostamisesta. Novavaxin rokotetta annetaan kaksi annosta.

EMA on nyt hyväksynyt viisi koronarokotetta aikuisille. Novavaxin rokotteen lisäksi hyväksynnän ovat saaneet Pfizerin ja Biontechin, Modernan, Astra Zenecan sekä Johnson & Johnsonin rokotteet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE