Teatteri & Tanssi

Teatteriarvio: Lumikki ja 7 kaivosmiestä tarjoaa raakuudet voittavaa elämäniloa

kehitysvammaisteatteri la strada
kehitysvammaisteatteri la strada
kehitysvammaisteatteri la strada

Tamperelainen kehitysvammaisteatteri La Strada teki klassikkosadusta hyvää mieltä ja voiman tuntoa katsojilleen lahjoittavan sovituksen. Aikaisemmista esityksistä tutut lääkkeet ovat jos mahdollista entistäkin virkistävämpiä. Teho perustuu näyttelijöiden läsnäolon avoimuuteen, kunnioituksen voimaan ja elämän poljennon rytmittämään yhteishenkeen.

Saksalaisten Grimmin veljesten prinsessasatuihin liittyy kaksi ikävää piirrettä: raakuus ja naisten halveksunta. Itse raakuutta pahempaa on raakuuteen sisältyvä välinpitämättömyys. Julmuudet nähdään luonnostaan lankeaviksi. Naisten luonto tunnetaan. Aktiiviset ja itsenäiset naiset ovat pahoja. Hyvät naiset ovat passiivisia ja miehistä riippuvaisia. Pahan ja hyvän taistelussa oikeus voittaa. Sekä paha että hyvä saavat palkkansa. Paha äitipuoli pakotetaan laittamaan jalkaansa tulisiksi kuumennetut rautakengät ja tanssimaan itsensä kuoliaaksi. Hyvä tytärpuoli puolestaan pääsee kesken kuolonuniaan ihanan prinssin puolisoksi ja varmaankin myös koko valtakunnan maskotiksi.

Lumikki on erinomainen valinta La Stradalta.

Grimmit olivat vuoden 1848 vallankumoukseen myötämielisesti suhtautuneita liberaaleja demokraatteja, jotka haaveilivat yhtenäisen Saksan kansakunnan luomisesta. Saduilla oli tässä oma tehtävänsä. Tulevan kansakunnan piti olla oikeudenmukainen ja vastustaa miehuullisesti pahaa, joten sadut edistivät näitä luonteenpiirteitä. Grimmit päättelivät, että sadut auttavat parhaiten, jos niiden uskotaan olevan kansasta peräisin. Tottahan kansakunnasta hyvä tulee, kun se on jo luonut näin hyviä satuja. Folkloristiikan emeritaprofessori Satu Apo epäilee Ihmesatujen historiassaan (SKS 2018) kansanomaista alkuperää. Monet ”kansansadut” ovat peräisin oppineilta miehiltä, jotkut aatelisneidoiltakin. Grimmit jymäyttivät kansaa uskottelemalla sille, että ihmesadut olivat kansan ihmeellisiä tuotoksia.

Sadut osoittavat omalla tavallaan, että nationalismi syntyy demokraattisista, humanistisista, liberaaleista, romanttisista ja myös pikkuisen valheellisista lähtökohdista. Grimmien Lumikki oli yksi pienenpieni kuuman rautakengän askel sillä hyvyyden ja oikeuden omimisen kansallisella tiellä, joka huipentui Saksassa 1933-1945, ja josta saattaa taas tulla valtaväylä Euroopalle.

Lumikki on erinomainen valinta La Stradalta. Se näyttää kliseemäisen tutuksi tulleen sadun käänteitä kommentoimalla, että hyvän ja pahan tiedon omiva, erilaisuutta hylkivä tie ei tee hyvää kenellekään. Kehitysvammaisteatterin kulkee mittaamattomalla tiellä. Vastaantulijat ovat erilaisia, mutta eivät hyviä eivätkä pahoja.

TEATTERI
La Strada, Tampere:
Lumikki ja 7 kääpiötä

Sovitus ja ohjaus Anu Panula Sävellys Jorma Panula ja Sami Panula Koreografia Outi Vilonen Lavastuksen ja puvustuksen suunnittelu Työryhmä – Valosuunnittelu Oiva Suonio – Rooleissa Lilja Virtanen, Samuli Ainasvuori, Titta Sillman, Marjo Minkkinen, Janne Kytölaakso, Niko Pohja, Markus Pieniluoma, Atte Selin, Kalle Bister, Leevi Paalanen, Mari Heinilä, Markus Malmi – Tanssijat Juuli Huhtaluoma, Sylvia Ilvesaro, Saana Korhonen, Leura Mäkivmattila, Venla Nurmikolu, Henni Rantamäki – Orkesteri: Joseppiina Kahiluoto / Katariina Lankinen , Erno Kulju / Heta Myllymäki, Hanna Kilpinen / Emma Mäntylä / Tähti Oksanen

Yksi La Stradan voiman salaisuuksista on rytmissä. La Strada tarvitsee rytmiä, tekee rytmiä ja elää rytmissä. He ilmaisevat rytmissä eetoksensa, eli sen tavan, jolla he ovat olemassa. He ovat ensisijaisesti läsnä omassa itsessään. Omina rytmikkäästi ruumiillisina itsenään he ovat kunnioittavan huvittuneesti kiinnostuneita siitä, mitä parhaillaan tekevät.

Musiikki on ohjaaja Anu Panulan isän Jorma Panulan ja veljen Sami Panulan säveltämää. Ohjauksen ja sävellyksen vuorovaikutus on aikaisemminkin jäänyt mieleeni vuosiksi. Musiikki on rytmittänyt toimintaa ja jäsentänyt esityskokonaisuutta silloinkin, kun se ei ole soinut. Panuloiden sanoin selittämättömät, ikään kuin arvoitusta asettavat melodiat soivat tätä kirjoittaessani korvissani.

Esittäjät ovat tosi jyhkeitä tyyppejä.

Kauriin kuolema saa La Stradan lavalla oman laulunsa ja tanssinsa. Grimmin satu on kauriille kylmä, eläimen ainoana tehtävänä on luovuttaa sisäelimiään Lumikin äitipuolen syötäviksi. Panulan sovittama satu ei poista elämän julmuutta, mutta poistaa sen peittona olevan välinpitämättömän itsestäänselvyyden. Lapsia ei pidä eristää julmuudesta, vaan heille pitää antaa mahdollisuus nähdä se ongelmaksi ja käsitellä ongelmaa itse. Parempi olisi suojella vanhuksia, jotka ovat ehtineet herkistyä puolustuskyvyttömiksi liikaa julmuuden esityksiä nähtyään. Herkkään ikään ehtineitä lohdutti se, että kuumia kenkiä ei käytetty eikä prinssi tyydyttänyt nekrofiilisiä taipumuksiaan.

Outi Vilosen koreografian voi nähdä notkeuden ja voiman leikiksi. Pirkanmaan Tanssiopistosta vierailevat nuoret elävöittävät metsän eläiminä koko esitystä. Lumikki (Lilja Virtanen) ja prinssi (Samuli Ainasvuori) ovat suloisia tanssijalupauksia. Titta Sillman tekee suurenmoisen roolityön äitipuolena. Rytmistä ja läsnäolosta syntyvä voima ei tunne hänessä rajoja. Seitsemää kaivosmiestä ei oikein sopisi sanoa kääpiöiksi. Esittäjät ovat tosi jyhkeitä tyyppejä. Heitä katsellessaan ihmettelee, että onpa siinä iloisia, terveitä ja vahvoja ihmisiä. Ennen kaikkea he ovat osaavia, ja selvästikin yhä kehittyviä näyttelijöitä. Kaivosten proletariaatin kuoroesiintymisissä on voimaa ja uskallusta, lempeää luottamusta. Se tarttuu. La Stradasta tulee hyvä mieli mittaamattoman pitkäksi aikaa.

 

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 6 Demokraatti
HYVÄN TÄHDEN - Hussein al-Taee on kulkenut pitkän matkan
HYS! - Mitä Mitä se sulle kuuluu, mitä mä tienaan?
BREXIT - Tulevaisuus jonka ei pitänyt toteutua
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


DEMOKRAATTI

Demokraatti 7/19: Oho! Miten tässä nyt näin kävi? Norja on hoitotyön onnela, Minä-minä-ero! Miksi Ville Virtanen katsoo muualle?
21.3.2019

Luetuimmat


Uusimmat