Turkulaisen Aurinkobaletin syksyn uutuusesitys Time of My Life on hyväntuulisen ja häpeämättömän nostalginen. Vaikka ei olisikaan itse elänyt nuoruuttaan juuri 1980-luvulla, löytää esityksestä paljon kosketuspintaa. Sanna Silvennoisen ohjaama esitys on ilman sen kummempaa juonta kavalkadi kohtauksia, joissa pääpaino on tanssilla ja orastavilla rakkaussuhteilla.

Kokonaisuutta voi myös pitää laiskanlinnassa löhöävän ja kanavasurffailua harrastavan Elina Raiskinmäen nuoruuden muisteluna, sillä liikkeelle lähdetään hänen haikeasta teiniajan seurustelutarinastaan. Raiskinmäki myös osoittaa, että rullaluistimilla pystyy aivan hyvin esittämään tyylikkään ja kauniin tanssisoolon.

Tuttujen biisien ohella mukana ovat myös kaikki olennaiset 80-lukulaiset elementit. On diskotanssikilpailut, moonwalkit ja jättimäiset laskettelukengät. On myös hykerryttävä risteilybaarikohtaus, jossa baarimestari Mikko Kaikkonen valmistaa drinkin yleisön joukosta löytämälleen ihastukselleen.

Koska Silvennoinen on tanssitaustansa lisäksi myös sirkusartisti, jonka pääväline on ollut vertikaaliköysi, löytyy esityksestä myös pieni köysinumero, jossa laivan henkilökuntaan kuuluva Urmas Poolamets katoaa korkeuksiin.

Enemmän sirkusteknistä osaamista sekä upeasti tihentynyttä tunnelmaa ja kontaktia löytyy kahdesta Linda Björkqvstin ja Patrick Di Quiricon tasapainolautaduetosta, joista varsinkin jälkimmäisessä on myös akrobaattisia elementtejä.

Huvittuneen hymyn huulille nostattaa myös Päivi Kujansuun hermoilu ja puhelun odotus. Miten paljon useampia välineitä ja vaiheita aikanaan tarvittiinkaan treffien sopimiseksi ja musiikin kuuntelemiseksi. Nyt ne kaikki löytyvät parin klikkauksen takaa älypuhelimesta.

Tanssijoiden tahdissa on iloa

Vaikka esityksen kokonaissävy on harmiton ja hauska, on mukana myös ripaus vakavuutta Poolametsin kuvatessa omaa 80-luvun nuoruuttaan Neuvosto-Virossa.

Nimensä mukaisesti esitys päättyy erääseen kasariajan hittibiisiin, Time of My Life, jonka lattarityylisestä koreografiasta vastaavat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.

Nina Paakkunaisen puvustus poimii esiin kaiken olennaisen 80-luvun visuaalisuudesta. Tilanteen mukaan se on joko hörhöisen överi tai täynnä tiukkaa asennetta. Myös Juho Rahijärven valot ja Konsta Savolaisen äänimaailma ovat linjassa kuvaamansa aikakauden kanssa.

Parasta esityksessä ovat kuitenkin tanssijat. Heissä on rennosti toteutettua osaavaa tanssitekniikkaa, monipuolista ilmaisukykyä ja tanssimisen iloa.