Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tällaiset rangaistukset vasemmistoliiton kansanedustajat saivat

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo vastaili tänään median kysymyksiin ennen eduskunnan kyselytuntia, mutta jätti kertomatta, millaisia rangaistuksia hallitusrintamasta livenneet kansanedustajat saivat. Hän ei halunnut avata asiaa tarkemmin Demokraatille kyselytunnin jälkeenkään.

Vasemmistoliitto käsitteli tänään eduskuntaryhmässään kurinpitotoimia potilasturvallisuuslakia vastaan äänestäneitä ja näin ollen hallitusrintamasta livenneitä kohtaan.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Ryhmän sääntöjen mukaiset toimenpiteet on tehty, sanoi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo.

Saramo ei kuitenkaan suostunut paljastamaan, mistä kurinpitotoimista tarkalleen ottaen on kysymys.

Käytännössä ja vasemmistoliiton säännöistäkin on luettavissa, että potilasturvallisuuslakia vastaan äänestäneet ovat saaneet joko huomautuksen, tai varoituksen siinä tapauksessa, jos taustalla olisi ollut aiempi rangaistus. Demokraatin tiedossa ei ole ryhmän jäsenten kurinpidollista historiaa. Ketään ei erotettu ryhmästä.

“Ryhmäkokous voi sopimattomasta käyttäytymisestä, laiminlyönnistä taikka näiden sääntöjen tai ryhmän tai ryhmän päätöksien vastaisesta toiminnasta antaa jäsenelleen huomautuksia ja varoituksia sekä erittäin raskauttavassa tapauksessa erottaa ryhmän jäsenyydestä määräajaksi tai kokonaan”, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän säännöissä todetaan.

Vasemmistoliiton kansanedustajista lakiesitystä vastaan äänesti viisi kansanedustajaa, Katja Hänninen (vas.), Anna Kontula (vas.), Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed. He ovat siis saaneet huomautuksen tai mahdollisesti varoituksen, jos heillä on ollut aiempaa kurinpitohistoriaa.

Äänestyksestä oli poissa neljä kansanedustajaa, Juho Kautto, Pia Lohikoski, Aino-Kaisa Pekonen ja Johannes Yrttiaho.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski kommentoi sääntöjen mukaisia kurinpitotoimia Demokraatille ainoastaan itsensä sekä muiden äänestyksestä poissa olleiden osalta.

Lohikoski itse kertoi jo ennen äänestystä julkisuuteen, että aikoo olla poissa äänestyksestä.

– En itse pysty äänestämään lain puolesta, koska tämä voi mielestäni avata vaarallisen reitin siihen, että lakko-oikeutta voidaan jatkossakin heikentää, Lohikoski oli sanonut Iltalehden mukaan.

Hän kertoo Demokraatille, ettei kuitenkaan saanut ryhmältä rangaistusta.

– Ei tullut sen takia, koska en äänestänyt lainkaan, hän sanoo.

Hän kertoo olleensa varautunut siihen, että saisi osakseen kurinpitotoimia.

Kohtasivatko ketkään muut poissa äänestyksestä olleet kurinpitotoimia?

– Ei, hän vastaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE