Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomen metsät eivät ole ongelmien lähde” – yhdeksän meppiä kritisoi EU:n suunnitelmia

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

EU-komissio kertoo huomenna useista lainsäädäntötoimista ja metsästrategiasta, joilla unioni pyrkii vähentämään päästöjä. Yhdeksän suomalaista europarlamentaarikkoa on julkistanut avoimen kirjeen, jossa he ilmaisevat huolensa EU:n aikomista metsäpäätöksistä.

Demokraatti

Demokraatti

– Pidämme tärkeänä, että Euroopan unioni tekee kasvihuonepäästöjen vähentämiseen liittyvät päätöksensä ajallaan, mahdollisimman kustannustehokkaasti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, mepit kirjoittavat.

Allekirjoittajina ovat SDP:n, keskustan, perussuomalaisten ja RKP:n europarlamentaarikot sekä kokoomuslaiset lukuun ottamatta Sirpa Pietikäistä. Vihreiden ja vasemmistoliiton mepit eivät ole kirjeessä mukana.

EU:n valmistelussa oleva lainsäädäntökokonaisuus pyrkii vähentämään päästöjä vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Suomalaismeppien mielestä jäsenmailla on oltava riittävä liikkumavara toteuttaa päästövähennyksiä itselleen tehokkaimmalla ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla.

Suomen oma tavoite on olla hiilineutraali jo vuonna 2035. Mepit pitävät tärkeänä, että kaikki jäsenmaat tekevät päästövähennyksissä oman osuutensa ja maat sitoutuvat aitoihin päästövähennyksiin.

– Suomelle erityistä merkitystä on, että metsävarantojen hiilinielut ovat mukana kansallisissa päästövähennyslaskelmissa, eikä hyvin hoidettujen metsiemme hiilinieluja käytetä edelleen suuresti hiiltä polttavien maiden hiilenpolton jatkamiseen. Samoin pidämme keskeisenä, että jäsenmaiden toimivaltaa metsäpolitiikassa kunnioitetaan.

Kirjeen allekirjoittaneet korostavat, että toimivalta metsistä kuuluu jäsenvaltioille, eivätkä EU:n perussopimukset pidä sisällään viittauksia yhteiseen metsäpolitiikkaan.

– Emme pidä hyväksyttävänä, että julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan EU-komissio suunnittelisi metsäasioiden omimista eurooppalaiseen päätöksentekoon, jolloin komissio säätelisi yhä tiukemmin esimerkiksi metsien hallintoa, suunnittelua ja metsänhoitoa. Jäykät Euroopan laajuiset määräykset ja jopa kiellot metsänhoitokäytännöistä eivät edusta tätä päivää, jolloin luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tulee jättää vaihtoehtoisia, eri luontotyyppeihin soveltuvia mahdollisuuksia.

“Metsien museointi vähentää hiilen sitomista pitkällä aikavälillä.”

Mepit kritisoivat sitä, että strategialuonnoksissa ei käsitellä metsien taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä näkökohtia tasapainoisella tavalla.

– Komission ehdotukset heikentäisivät kestävän metsänhoidon käytäntöjä ja hidastaisivat fossiilisten, luontoa tuhoavien materiaalien korvaamista uusiutuviin puupohjaisiin raaka-aineisiin perustuvilla tuotteilla. Samalla komissio unohtaa metsien monikäyttöisyyden ja uhkaa tehdä suomalaisista metsistä lähinnä yksipuolisen hiilinielun yleiseurooppalaisia tarpeita varten.

Yhdeksän europarlamentaarikkoa näkee komission näkökulmassa vakavia puutteita.

– Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että niin Euroopan parlamentin jäsenet kuin Suomen hallituskin edistävät tätä kansallisen intressin kysymystä yhteisellä äänellä. Peräänkuulutamme tarvetta tasapainoiseen ja jäsenvaltioiden toimivaltaa kunnioittavaan strategiaan. Suomen metsät ovat tärkeä osa ilmastonmuutoksen vastaista työtä, eivät ongelmien lähde.

Heidän mielestään komission metsälinjaukset nykyisellään keskittyvät metsien kestävän käytön sijaan ainoastaan metsien suojeluun.

– Tämä on lyhytnäköinen näkökulma. Metsien museointi vähentää hiilen sitomista pitkällä aikavälillä ja tekee metsistä haavoittuvaisempia erilaisille vahingoille. Samalla unohdetaan, että metsiä on aktiivisesti hoidettava, jotta ne pystyvät sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

“Metsiin liittyviä asioita ei voida hoitaa yhdellä muotilla.”

Komission linja metsästrategiaksi näyttää meppien mielestä pyrkivän määrittelemään, mitä tuotteita metsistä saisi jatkossa tuottaa ja mitä ei, sekä kyseenalaistamaan lyhytikäisten puutuotteiden käytön.

– Tällaista sääntelyä ei pidä tehdä EU-tasolla.

Mepit painottavat, että että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvät tavoitteet tulee ottaa Suomessakin vakavasti.

– Eurooppalaisen keskushallinnon sijaan on kuitenkin korostettava jäsenvaltioiden paikallista osaamista ja päätöksentekoa. Metsiin liittyviä asioita ei voida hoitaa yhdellä muotilla, vaan avaimet onnistuneeseen politiikkaan ovat jäsenvaltioiden tasolla paikalliset olosuhteet, metsänomistajat ja asiantuntemus huomioiden.

Kirjeen allekirjoittajat pitävät välttämättömänä, että Suomi vaikuttaa sekä ilmasto­lainsäädäntöön että metsä­strategiaan.

– Tässä onnistumiseksi on tärkeätä, että Suomen pääministeri ja toimivaltaiset ministerit saavat keskeisten muiden toimijoiden täysimääräisen kannatuksen ja tuen. Iso merkitys on sillä, että hallitukselta EU-päätöksentekoon lähtee yhtenäinen viesti, jota tukee mahdollisimman yhtenäinen eduskunnan kannanmuodostus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE