Valinta saa sinetin lauantaina liiton edustajistokokouksessa. Taloon 21 vuotta sitten tullut Lindholm jää liiton palvelukseen vielä ensi vuoden kesään asti. Toimistolla, Pasilassa, hän työskentelee vuoden loppuun asti kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

Hyvinkääläinen Väänänen palasi takaisin ay-liikkeen syliin viime kesänä, kun hän aloitti SELissä projektipäällikkönä. Sitä ennen hän toimi SDP:n Uudenmaan piirin toiminnanjohtajana ja aiemmin Nuorten Kotkien toiminnanjohtajana. Ay-kokemusta Väänäsellä on karttunut Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa JHL:ssä ja Palvelualojen ammattiliitossa PAMissa.

– Hyvältä tuntui palata ay-liikkeeseen. Elintarvikealalla on paljon uutta opeteltavaa, koska en ole työskennellyt alan työpaikalla.

– Silloin sukelsin tähän maailmaan. Ilman sitä kokemusta en varmaan olisi tullut takaisin ay-liikkeen palvelukseen, mutta se loi kipinän.

Turkulainen Lindholm puolestaan oli lääketehdas Leiraksen työntekijä, ennen kuin se myytiin saksalaiselle firmalle. Hän toimi myös eurooppalaisen yritysneuvoston WEC:n jäsenenä. Tämä kokemus ja kielitaito olivat Lindholmin mukaan varmaankin syitä, että hänet valittiin vuonna 2001 SELin sosiaalisihteeriksi. Liittosihteerin tehtävät hän otti vastaan vuonna 2006.

SELissä on jäseniä noin 29 000. Liitto neuvottelee leipomo-, lihanjalostus-, maidonjalostus-, teollisuus- sekä virvoitusjuoma- ja panimoalojen työntekijöiden työehtosopimukset elintarvikealan työnantajaliiton kanssa.

Liiton hallinnossa voimasuhteet menevät niin, että 60 prosenttia on vasemmistoliittolaisia ja 40 prosenttia sosialidemokraatteja. Puheenjohtaja tulee vasemmistoliiton ryhmästä, liittosihteerin tehtävä on jyvitetty SDP:lle. Lindholmin mukaan SD-ääni kuuluu käytännön asioissa ihan hyvin.

– Tes-yhteistyö toimii saumattomasti, mutta näkemyseroja löytyy vaikkapa organisaation kehittämisessä.

Väänänen painottaa, että päämäärä on molemmilla ryhmillä sama: toimia jäsenten puolesta, heidän hyväkseen.

Liittosihteerin päävastuuna on hoitaa SELin kansainvälisiä asioita. Sen lisäksi hän on mukana tes-neuvottelukunnassa ja hänellä on erilaisia vastuita, kuten ylläpitää suhteita sosialidemokraattisiin instituutioihin.

Lindholmin SEL-uralle on mahtunut paljon mieleenpainuvia hetkiä. 2010 oli vaikea neuvotteluvuosi, kun liiton jäsenet olivat ilman sopimusta vielä puiden lehtien vihertyessä. Osapuolet hakivat ratkaisua valtakunnansovittelijalta.

– Siitä oppi sekä SEL että työnantajaliitto – toivottavasti – että asioita pitäisi pystyä muutenkin sopimaan kuin sovittelijan toimistossa. Tämä on vahvistunut nyt, kun sovittelijasta on tullut päänavaajan vahti. Bulevardilla ei tehdä kompromisseja vaan siellä pakotetaan noudattamaan yleistä linjaa.

Jäsenmäärä ei ole enää yhtä korkea kuin parhaimmillaan. Syitä on useita.

– Niitä on hävinnyt työpaikkojen häviämisen, keskittymisen ja automatisaation kautta. Tehtävänkuvat ovat muuttuneet. Yrityskoot eriytyvät ja samalla ihmisten työsuhteet eriytyvät.

Lindholmin mukaan hänen aikanaan liitto on joutunut lähinnä taistelemaan työpaikkojen säilymisen puolesta. Kansainvälisen yhteistyön kautta hän tietää, että pohjoismaisilla elintarvikeliitoilla on pitkälti sama tilanne.

– Meidän pienet yrityksemme, jotka esimerkiksi elävät kaupan tuotemerkeillä, jostain niiden on katteensa puristettava. Liiton tehtävä on valvoa, ettei se tapahdu työehtoja polkemalla.

Alan yrityksillä on tänä kesänä ennennäkemätön ongelma. Varsinkin isot yhtiöt eivät tahdo löytää kesätyöntekijöitä.

– Ongelma on valtakunnallinen, se ei keskity mihinkään tiettyyn yritykseen tai alueeseen, Väänänen toteaa.

Kun vuonna 2010 työehtosopimusten teko oli yhtä vääntöä, tällä kierroksella pahempia vaikeuksia ei ollut. SELin solmimat sopimukset ovat voimassa tammikuun loppuun 2023. Yleiskorotus on 1,9 prosenttia. Kentän toivomuksesta paikalliseristä ei sovittu.

Väänänen ja Lindholm uskovat, että syksyllä alkaa aikamoinen rumba seuraavan vuoden palkankorotuksista.

– Palkat eivät nouse toivotussa tahdissa. Kun energian ja ruoan hinta nousee ja asumiskustannukset sitä myötä syksyyn tulee isoja paineita. Olemme tehneet todella pitkään hyvin maltillisia sopimuksia. Työehtosopimusten laadullinenkin kehittäminen ollut jäissä monta kierrosta.

Lindholmin mukaan se on aiheuttanut tietynlaista tyytymättömyyttä jäsenistössä, joka arvostaisi myös esimerkiksi työn keventämistä, työajan lyhentämistä ja joustavuutta perhevapaissa.

Miten hyvin SELiläisillä palkoilla sitten pärjää, ja mistä se koostuu? Liiton jäsenten keskipalkat pyörivät hieman alle 3 000 eurossa kuukaudessa. Väänänen huomauttaa, että tuotanto pyörii aika monessa paikkaa 24/7, joten erilaiset lisät tulevat peruspalkan päälle.

SEL solmii sopimukset viidellä alalla, ja ne poikkeavat toisistaan aika lailla. Kaksikon mukaan yksilökohtaiset erot palkoissa ovat valtavan suuria.

– Meillä on erilaisia ammattiryhmiä, ja kaikki palkat eivät mene yksi yhteen. Leipomossa esimerkiksi yötyölisät ovat isossa roolissa. Sitten esimerkiksi lihanleikkaajat tekevät urakkapalkalla töitä, ja se nostaa heidän ansioitaan, mutta samalla raskas fyysinen työ lyhentää työuraa.

Paitsi työn raskaudella myös yrityksen koolla on myös vaikutusta palkkaan. Mitä pienempi yritys, sitä suurempi palkkakustannusten osuus on liikevaihdosta.

– Pääkaupunkiseudulla elintarviketyöläisen palkalla eläminen on todella kädestä suuhun elämistä, jos taloudessa on vain yksi palkansaaja.

Tasapuolinen edunvalvonta onkin SELille aikamoinen urakka.

– Kun sopimukset ja yrityskoot ovat erilaisia, niiden sovittaminen yhteen vaatii ponnistelua.

Viimeisimmän vuoden aikana on jouduttu lukemaan uutisia tuotantolaitosten lopettamisesta ja väen vähentämisestä elintarvikealalla.

– Pääasiassa työpaikkojen lopettajat ovat monikansallisia yrityksiä sen jälkeen, kun ne ovat ostaneet pois kansallisia yrityksiä pois markkinoilta, Väänänen kertoo.

“Hyvä” esimerkki tältä talvelta on Unilever, joka lopetti Sipoon jäätelötehtaan, jonka oli aiemmin ostanut, ja siirsi jäätelötuotannon Ruotsiin. Lindholmin mukaan suomalaista elintarviketeollisuutta suojelee kuitenkin jonkin verran viljelijäomisteisten osuuskuntien perintö, jota edustavat muun muassa Atria, HK ja Valio.

– Niiden etuna ei ole käyttää tuotannossaan ulkomaisia raaka-aineita. Ja suomalaiset ovat hyvin uskollisia kotimaisille tuotteille. Omista pidetään kiinni. Se korostui jo korona-aikana ja varsinkin nyt, kun omavaraisuus nousee tärkeäksi Ukrainan sodan takia, Lindholm ja Väänänen huomauttavat.

Huoltovarmuus on Ukrainan sodan takia kaikkien huulilla Suomessakin, ja ruoka näyttelee siinä suurta roolia.

– Täytyy muistaa, että meillä on tosi paljon kotimaisia tuottajia, heistä on nyt vain pidettävä kiinni ja hyvää huolta, Väänänen painottaa.

Lindholm vertailee Suomea ja Ruotsia huoltovarmuuden näkökulmasta: Suomessa syödään Ruotsia enemmän kotimaassa tehtyjä elintarvikkeita, mutta suomalainen elintarvikevienti on pienempää kuin Ruotsissa. Venäjän markkinoiden sulkeutuminen jo Krimin tapahtumien jälkeen on pienentänyt vientiä entisestään. Suomalaiset elintarvikealan yritykset ovat vetäytyneet yksi toisensa jälkeen pois Venäjältä.

– Meidän luontaiset markkinammehan olisivat Pietarissa ja sen lähialueilla sekä Moskovassa. Sinne uppoaisi vaikka kuinka paljon suomalaisia elintarvikkeita. Varmasti Venäjä rakentaa oman elintarviketuotantonsa nyt siihen malliin, ettei sinne ole kovin helppoa palata.

Väänänen huomauttaa, että Suomi on ollut riippuvainen venäläisestä energiasta ja raaka-aineesta. Tänään tuli ilmoitus, että Venäjän kaasuhanat Suomeen sulkeutuvat huomenna. Suomalainen Gasum toimittaa huomisesta eteenpäin maakaasua asiakkaillensa alkavan kesäkauden ajan Balticconnector-yhdysputken kautta muista hankintalähteistä.

Lindholm arvioi, että Suomen omavaraisuus viljasta on ihan hyvä: ruoan loppuminen ei uhkaa. Mutta jos maailman elintarvikemarkkinat häiriintyvät, se näkyy Suomessakin yhä kohoavana ruoan hinnannousuna.

Poikkeusoloista on saatu elintarvikealallakin kokemusta koronapandemian iskettyä. Se on kohdellut yrityksiä hyvin eri tavalla: “Toisen firman ihmiset olivat lomautettuna, kun toisessa painettiin ylitöitä”, Lindholm toteaa.

– Meidän jäsenillemme täytyy nostaa hattua, he eivät ole voineet tehdä etätöitä vaan ottaneet sairastumisen riskin.

Väänänen kertoo, mikä hänelle liittosihteerinä on erityisen tärkeää. Ensimmäisenä tulee järjestäytymisasteen pysyminen korkeana. Aivan huippuvuosista se on laskenut SELissä noin 70 prosenttiin.

– Tärkeää on, että me osaltamme varmistamme sen, että suomalaisten elintarvikkeiden tuotanto pysyy Suomessa. Liiton on taattava – olkoon yrityksen koko mikä hyvänsä – että työntekijät tietävät oikeutensa ja työstä saa työstä säällisen korvauksen eli palkalla tulee toimeen, hän luettelee.

Sopimisen kulttuurin kriisistä on puhuttu. Se huolestuttaa Väänästäkin.

– En ole ihan varma sopimisen laadusta siinä vaiheessa, kun mennään yrityskohtaisiin sopimuksiin eli, kun jokainen yritys solmii omat sopimuksensa ja ammattiliitto halutaan pahimmillaan ulos neuvotteluista. Mutta se ei käy. Sopijaosapuoli on liitto, kun meillä on tarpeeksi työntekijöitä yrityksessä.

Jos yrityskohtainen sopiminen tulisi eteen elintarviketeollisuudessa, edessä olisi satoja neuvotteluja työehtosopimuksesta.

– Työnantaja varmaan heräisi todellisuuteen viimeistään siinä vaiheessa, kun olisi yksin edustamassa itseään siellä neuvottelupöydässä. Kyllä perinteinen suomalainen malli, jossa yhdessä neuvotellaan on edelleen tavoiteltavaa. Ja se palvelee molempia osapuolia.

Lindholmin mukaan suomalaisen sopimisen mallin murentumisen uhka on noteerattu myös kansainvälisissä ay-piireissä. Ja sitä on hämmästelty.

– Monessa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa on ollut ehkä hieman liian romantisoitukin kuva pohjoismaisen sopimisen mallista. Mutta se on ollut monelle tavoite ja se liittyy yhteiskuntarauhaan.

Pohjoismainen malli on taannut yhteiskunnan vakauden. Se tuottaa lopulta parhaita tuloksia, mutta ehkä tämä aika on sellainen, ettei sitä nähdä. Työnantajapuoli hyökkää ideologia edellä ay-liikettä kohtaan.
Kaksikko on ehdottomasti sitä mieltä, että suomalainen yhteiskunta tarvitsee edelleen ay-liikettä ja sopimisen kulttuuria.

– Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta keinot saisivat pysyä sivistyneissä aisoissa.

Lindholm on koettanut olla antamatta kovasti evästyksiä seuraajalleen. Yksi hänellä kuitenkin on:

– Omasta porukasta täytyy pitää huolta ja myös siitä, että liiton sisällä on tasapainoinen tilanne.

Lindholm pohtii, kuinka ketterä SEL on, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Hänen mielestään voisi olla ketterämpikin.

– Eri aikoina tarvitaan erilaisia lähestymistapoja. Lakot eivät ole ainoa tapa, ja niitä on todellisuudessa Suomessa aika vähän, kuten ulosmarssejakin. Tulevaisuuden hahmottamista yhdessä saisi olla ehkä enemmän. SELiähän on pidetty takavuosina aika perinteisenä liittona, mutta uusi aika vaatii uusia toimintatapoja.

Väänänen uskoo, että korona-aika herätti monet järjestöt opettelemaan uusia tapoja tehdä toisin.

– Kun on pakko, keinoja ja innovatiivisuutta löytyy ihmisissä.

Parivaljakko painottaa, että SELin porukka on äärettömän ylpeä työstään ja oman yrityksensä tuotteesta. Suomalainen elintarviketeollisuus seuraa aikaansa hyvin ja työntekijät ovat tukemassa kehitystä.

Suomessa tuotetaan jo nyt hyvin paljon kasvipohjaisia lihankorviketuotteita. Mitä on tulossa seuraavaksi?

– Ilmastonmuutos- ja ympäristöasiat korostuvat entisestään myös elintarviketeollisuudessa. Yritykset ovat varautuneet muutokseen kulutustottumusten muutokseen jopa odotettua paremmin, Lindholm pohtii.

Väänänen on huomannut, kuinka kansainvälisiä hittejä saa kotimaisinakin versioina, suomalaisista raaka-aineista.

– Suomalaiseen ruokakulttuuriin vaikuttaa yhä enemmän väestön monimuotoisuus, tulee uusia suosikkiruokia sen makaronilaatikon lisäksi ja myös mahdollisesti yrityksiä, jotka erikoistuvat esimerkiksi halal-lihaan, Lindholm huomauttaa.

Parivaljakko uskoo, että tällaiset muutokset tulevat rikastuttamaan suomalaista ruokakulttuuria.