Sosiaalisessa mediassa on hämmästeltykin, miksei esimerkiksi oikeusministeri Leena Meren toiminta noin viikko sitten ylittänyt uutiskynnystä laajalti. Meri jakoi viestipalvelu X:ssä toisen käyttäjän viestin, jossa tavalla tai toisella ilkamoitiin tunnetun poliisin, ylikomisario Jari Taposen poistumisella viestipalvelusta.

Ihan oikeutettu kysymys oli, onko oikeusministerin arvolle ja asemalle sopivaa osoittaa tukea yksittäisen poliisimiehen arvostelulle.

Meri ei itse kirjoittanut asiassa mitään, joten mediassa toiminta kenties huomattiin, mutta sen annettiin olla. Vaikka viestin jakamiseen on luettavissa erilaisia, ei kovin kehuttavia merkityksiä.

Moni muu on jaksanut huonommin.

EILEN torstaina Helsingin Sanomat kertoi sen omiin toimittajiin kohdistuvista syytteistä. Syytteet koskevat kirjoitusta, jossa kerrottiin Helsingin poliisin seksuaalirikostutkinnassa työskennelleen poliisimiehen toiminnasta.

Artikkelin mukaan poliisi hakeutui seksisuhteeseen nuoren miehen kanssa, joka oli ennen sitä joutunut teini-ikäisenä uhriksi seksuaalirikosvyyhdissä, jota kyseinen poliisimies tutki työssään.

Jutun voi lukea täältä.

Itsekin poliisin ja oikeusjärjestelmän kanssa tekemisiin joutunut elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) katsoi tarpeelliseksi nälviä syytteen saaneita toimittajia pian eilisen uutisen ilmestymisen jälkeen.

Rydmanin mukaan HS käyttää “valtavaa valtaa” ja “jatkuvasti väärin” ja jatkoi hyökkäystään vielä “hypoteettisella ajatusleikillä”.

Ministeri arvostelee nimeltä mainiten toimittajia ja kommentoi käynnissä olevaa oikeusjuttua. Toiminta ei ole ikävä kyllä ennenkuulumatonta vaan jo jatkuvaksi todistettua. Rydmanin perusviesti on, ettei mediaan ja tässä tapauksessa Helsingin Sanomiin voi luottaa.

Vastuuta Rydman itse ei näytä tuntevan mistään muusta kuin maineestaan. Sen rinnalla instituutioiden horjuttaminen ja epäilyjen lietsominen on pikku juttu.