Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lavrovilla uho päällä Ukrainasta: Venäjän tavoitteet eivät enää rajoitu itäosaan – ei pidä järkevänä rauhanneuvotteluja tällä hetkellä

AFP / LEHTIKUVA / OLEKSANDR GIMANOV

Venäjän sotilaalliset tavoitteet Ukrainassa eivät enää rajoitu pelkästään maan itäosaan, ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ulkoministerin mukaan Venäjän tavoitteita on muutettu lännen asetoimitusten takia.

Lavrov sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan valtiollisen median haastattelussa, että kyse ei enää ole pelkästään Donetskista ja Luhanskista, vaan myös Hersonin ja Zaporizhzhjan alueista sekä koko joukosta muita alueita.

Lavrovin mukaan rauhanneuvottelut eivät ole järkeviä tällä hetkellä. Ulkoministerin mukaan neuvottelut pitkälti pysähtyivät huhtikuun puolivälissä.

-  Se ei ole järkevää tämänhetkisessä tilanteessa, hän sanoi valtionmedian haastattelussa.

USA: Venäjä käyttää samoja keinoja kuin 2014.

Venäjä aikoo liittää lisää Ukrainan alueita itseensä käyttämällä samoja keinoja kuin vuonna 2014, jolloin se valtasi Krimin niemimaan, Yhdysvallat uskoo.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby sanoo Venäjän aloittaneen jo laittomien alueliitosten valmistelut. Vallatut alueet saatetaan liittää Venäjään jo syyskuussa.

Kirbyn mukaan alueilla pidetään ensin “valekansanäänestyksiä”, joiden jälkeen asukkaiden kerrotaan tukeneen Venäjään liittymistä.

-  Haluamme tehdä tämän selväksi amerikkalaisille. Tällä ei petetä ketään. Venäjän presidentti Vladimir Putin vain pyyhkii pölyt vuoden 2014 suunnitelmistaan, Kirby sanoi yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Kirbyn mukaan vallatuille alueille on jo nimetty uusi venäläishallinto, joka on aloittanut kansanäänestysten valmistelut. Kirbyn mukaan Yhdysvallat ja sen liittolaiset tulevat vastaamaan nopeasti mahdollisiin kansanäänestyksiin.

Venäjä liitti Krimin niemimaan laittomasti itseensä kyseenalaisen kansanäänestyksen jälkeen vuonna 2014.

Yhdysvallat toimittaa neljä raketinheitinjärjestelmää.

Yhdysvallat aikoo toimittaa Ukrainalle neljä Himars-raketinheitinjärjestelmää, kertoo uutiskanava CNN.

Sen mukaan maan puolustusministeri Lloyd Austin sanoi keskiviikkona, että raketinheitinjärjestelmät ovat osa maan uusinta aseapupakettia, josta ilmoitetaan virallisesti myöhemmin tällä viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE