Olemme saaneet selkeän viestin eduskunnasta, että kansalaisaloite on tarpeellinen ja sen tavoite lopettaa vammaisten henkilöiden elämänmittaisten, välttämättömien palveluiden kilpailuttaminen (asumispalvelut, henkilökohtainen apu ja Kelan puhe- ja kuulovammaisten tulkkipalvelut ja osittain kuntoutuspalvelut) ymmärrettävä ja hyväksyttävä.

Olemme huomanneet, että tämä kilpailuttamiskysymys on ollut vaikea hahmottaa. Siinä on niin paljon useita puolia. Myös poliitikoille ja virkamiehille. Yritän tässä avata sen erilaisia tulokulmia ja niihin liittyviä intressejä:

1. Ratkaisevin asia on, että vammaiset ihmiset tarvitsevat apua ja tukea asumiseensa, henkilökohtaista apua, tulkkipalvelua ja myös kuntoutusta. Yhteiskunta on tunnistanut nämä tarpeet ja laatinut lainsäädäntöä niitä turvaamaan (kehitysvammalaki, vammaispalvelulaki, laki tulkkipalvelusta ja kuntoutuksesta sekä lääkinnällisestä kuntoutuksesta). Näiden substanssilakien ohella niiden järjestämistä säätelee muun muassa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus.

Kysymys on inhimillisesti erittäin isoista asioista. Ei mistään palvelusta sinänsä vaan fyysisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista, sosiaalisten suhteiden merkityksellisyydestä ja jatkuvuudesta. Usein myös erilaisten liitännäissairauksien (muun muassa diabetes, epilepsia) ja mielen haasteiden hoidon jatkuvuudesta, joita perheet ovat tehneet erikoissairaanhoidon kanssa. Ja joihin yhteiskunta (veronmaksajat) on panostanut.

2. Julkisella vallalla (valtio, kunnat, kuntayhtymät ja Kela) on vahva intressi turvata palveluiden järjestämiseen käytettävien veroeurojen hallinta sekä myös toivoa, että palvelu sujuisi ilman suurempia ristiriitoja (= laatu ?). Kuntien talouden kiristyessä kunnat ovat yhä enemmän halunneet alentaa hintoja riippumatta kyetäänkö niillä vastaamaan vammaisten ihmisten tarpeisiin.

3. 2000-luvulla on korostunut elinkeinopoliittinen intressi eli että julkisen palveluntuottajan rinnalle halutaan voimakkaasti yksityisiä palveluntuottajia. Ja tämän toteuttamiseksi on tullut joko palveluseteli tai hankintalain mukainen kilpailuttaminen.

Suomi sääti vuonna 2007 kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut hankintalain piiriin. Sen jälkeen on tapahtunut voimakas yksityisten sote- ja hoivapalveluiden keskittyminen. Tällä hetkellä kolme suurinta sote-yritystä vastaa yli 60 %:sta yksityisestä hoivapalvelusta.

Perheiden näkökulmaa:

Hankintalain mukainen kilpailuttaminen ei ole oikea tapa järjestää kestävällä tavalla kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden elämää ja elämänmittaisia, välttämättömiä palveluita. Ne jo sanoina johtavat ajatukset harhaan. Monet ovat muuttaneet lapsuuden kodista uuteen kotiin, jossa asumispalveluista on päätetty hankintalain mukaisella kilpailuttamisella.

Perheet ovat halunneet turvata lapsensa elämän muutosta ja toivoneet sille arjen jatkuvuutta. Turvallista siirtymää lapsuuden kodista erilleen, omaan kotiin.

Siinä on kaikkein tärkeintä palveluntuottajan ja sen henkilökunnan suhde ja sitoutuminen yhteistyöhön, vuorovaikutukseen ja niiden kautta syntyvään luottamukseen arjen sujuvuudessa.

Toisin kuntien asumispalveluiden kilpailutuksissa on käynyt:

– perheet ovat joutuneet taistelemaan pakkomuuton estämiseksi.
– perheet ovat joutuneet kohtaamaan palveluntuottajan vaihtumisen, jopa useita kertoja ja sen myötä henkilökunnan vaihtumisen.
– perheet ovat joutuneet kohtaamaan myös yrityskaupat kilpailuttamisen jälkeen, jolloin taas on palveluntuottaja ja henkilökunta ovat vaihtuneet.

Nämä ovat saaneet edellä mainittujen kehitysvammaisten ja autististen henkilöiden elämän sekaisin. He eivät näitä vaihdoksia ymmärrä. Ne ovat saaneet vanhempien elämän sekaisin eivätkä he voi ymmärtää kuinka tällainen toiminta on Suomessa mahdollista ? Kansalaisaloitteen allekirjoittajien suuri määrä kertoo, että nämä eivät ole olleet yksittäisiä tapauksia.

Kelan kilpailutukset johtavat luotettavan ihmisen vaihtumiseen ja aiheuttavat suurta tuskaa.

Yksittäisten kuntien kilpailutukset eivät millään kantaudu kaikkien kansanedustajien korviin. Mutta Kelan kilpailutukset etenkin puhe- ja kuulovammaisten tulkkipalvelun ja lääkinnällisen kuntoutuksen osalta ovat sen tehneet.

Kelan viimeiset kilpailutukset ovat nyt herättämässä eduskuntaakin. Ja niin pitääkin. Onhan Kela eduskunnan alainen laitos. Monet kansanedustajat ovat olleet kiinnostuneita paikallisten fysioterapeuttien kohtalosta. Onneksi sentään huolta on kannettu myös siitä mitä on tapahtumassa fysioterapiaa tarvitseville vammaisille henkilöille. On ollut sydäntä riipaisevaa lukea perheiden tuskaa asian ympärillä.

Asia on sillä tavalla myös erittäin ajankohtainen, että Kela sai syksyllä markkinaoikeudelta viiden miljoonan euron uhkasakon puhe- ja kuulovammaisten tulkkipalvelun väärästä kilpailuttamisesta. (Tosin ei käyttäjien huonosta kohtelusta vaikka arviolta 1000–1500 henkilöä menetti pitkäaikaisen tulkkinsa).

Ja toiseksi edellä mainittu uunituore Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on myös epäonnistunut. Monet lapset, nuoret ja aikuiset fysioterapian käyttäjät ovat menettäneet pitkäaikaisen fysioterapeuttinsa. Kela joutui järjestämään täydentävää kilpailutusta korjatakseen suurimpia vahinkoja. Yksistään näiden epäonnistuneiden, kahden Kela-kilpailutuksen transaktiokustannukset tulevat olemaan suuremmat kuin mahdolliset, saadut hinnanalennukset. Mutta inhimillinen hinta on liian korkea ja myöskin edellä mainitut pienyrittäjät kärsivät merkittävästi.

Kaikissa näissä vammaisten ihmisten elämänmittaisten palveluiden kilpailutuksissa on unohtunut se, mikä on niiden tarkoitus ja mikä on niiden merkitys palveluiden käyttäjille. Ne ovat useimmiten elintärkeitä, jotta arki sujuisi.

Kela vaaransi kuuron sähköinsinööriopiskelijan valmistumisen ammattiin tuolla kilpailutuksellaan. Juuri lopputyön aikoihin kilpailutuksen seurauksena kaikki tulkit vaihtuivat. (HS 31.7.2018) Lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapeutit pitävät yllä keskeisiä elintoimintoja, muun muassa liikkuvaa rintakehää hengityksen perustana ja niin edelleen… Nyt näiden palveluiden jatkuvuus on kyseenalaistettu.

Suomi ratifioi 10.6.2016 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, jonka oikeudellista perustaa ja vammaisille henkilöille oikeuksia suovaa säännöksiä kilpailuttaminen rikkoo. YK-sopimuksen keskeinen ajatus on, että
ilman vammaista henkilöiden osallisuutta hänen asioista ei saa päättää. ”Nothing about us without us”.

Hankintalain mukaisessa kilpailuttamisessa vammaisella henkilöllä ei ole asianosaisosallisuutta eikä oikeussuojakeinoja.
Ne osallisuuden muodot on varattu vain tilaajalle ja palveluntuottajille. Kumpikin on todistettu elävässä elämässä paikkansa pitäväksi.

Kainuun maakuntayhtymän kilpailutuksesta valittaneiden kajaanilaisten hallinto- ja markkinaoikeusvalitukset hylättiin kaikissa oikeusasteissa, koska ”he eivät olleet asianosaisia” päätösten mukaan. Ja juuri heidän oikeuksiansa kilpailutuksessa kaikkein räikeimmin loukattiin. Henkilöstövahvuutta alennettiin ilman, että asukkaiden avun ja tuen tarvetta olisi arvioitu. Oikeussuojakeinojen puute rikkoo syvästi demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen perusteitakin.

Näillä kilpailutuksilla on ollut ainakin seuraavan kaltaisia vaikutuksia. Niin kuntien kuin KELA:nkin kilpailutuksissa:

– ne rikkovat vammaisten henkilöiden merkitykselliset ihmissuhteet elämänmittaisissa palveluissa; palveluiden tarkoitus ja merkitys jää toteutumatta. Tarkoitus perustuu erikseen säädettyihin lakeihin, mutta hankintalaki menee niiden edelle kilpailutettaessa.
– ne aiheuttavat suunnatonta epätietoisuutta ja arkielämän heikentymistä, kun nämä päätökset tehdään vammaisten henkilöiden ylä- ja/tai ulkopuolella.
–vaihtuvat palveluntuottajat ja henkilökunta eivät ole pystyneet vastaamaan yksilötasolla esimerkiksi liitännäissairauksien hyvästä ja pysyvästä hoitamisesta.
– edellä mainittu jatkuvuuden puute luo lisäkustannuksia erikoissairaanhoitoon juuri lisäsairauksien ( mm. epilepsia, diabetes, mielenterveyden haasteet ) osalta. Julkisen talouden ja veronmaksajien intressien vaalijoiden pitäisi olla tästä erityisesti huolissaan.
– ei ole mitään evidenssiä kilpailutuksen vaikutuksista julkisten kustannusten alenemiseen. Päinvastoin. Erikoissairaanhoidossa maksetaan moninkertaisesti mahdollisia halpuutuksia. Samoin esim. nuo KELA:n kilpailutuksiin liittyvät transaktiokustannukset tosiasiassa nostavat kustannuksia.
– monet vammaiset henkilöt ja omaiset ovat menettäneet ja menettävät tulevaisuuden uskoa ja luottamusta palvelujärjestelmään
kilpailutuksilla on saatu aikaan koko ajan yhä keskittyneempi palvelujärjestelmä, joka heikentää alueellista ja paikallista elinvoimaa pienyritysten kadotessa.

Odotamme kansanedustajien tekevän lakitasoisen muutoksen niin, että vammaisten henkilöiden elämänmittaisia, välttämättömiä palveluita ei järjestetä enää hankintalain mukaisella kilpailuttamisella. Keinoina ovat etenkin henkilökohtainen budjetointi  länsimaissa käytetyin järjestämistapa) ja palveluseteli.

Vammaisten ihmisten elämänmittaisten palvelujen järjestäminen ei voi olla hollitupa eikä entisaikaiset ” vaivaisten markkinakivet”. On tehtävä kestävä järjestämisen tapa nykyisen tilalle.