Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tällöin Suomi ei ole enää oikeusvaltio” – Kansanedustaja syyttää hallituspuolueita asiantuntijakuulemisten estämisestä

Hallituksen sote-vastineessaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle esittämät muutokset eivät kestä tarkastelua, toteaa kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) Facebookissa.

– Tämän vuoksi keskustan, kokoomuksen ja sinisten kansanedustajat sote-valiokunnassa tänään äänestäen estivät asiantuntijoiden kuulemisen, vaikka sote-valiokunnalle sitä suositeltiin. Koska hallituksen vastine ei ole perustuslakivaliokunnan ponsien mukainen, niin hallituspuolueet eivät halua, että asiantuntijat arvioivat sitä, Taavitsainen kirjoittaa.

– Jääkö tämä hallitus Suomen historiaan siinä, että se vie väkisin läpi perustuslain vastaiset esitykset? Tällöin Suomi ei ole enää oikeusvaltio.

Taavitsaisen mukaan sote-valiokunnan varapuheenjohtaja Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.) sijaisti puheenjohtaja Krista Kiurua (sd.) 15 minuuttia, kun Kiuru joutui poistumaan puhemiesneuvoston kokoukseen.

Tuona aikana Heikkinen esti Taavitsaisen mukaan kansanedustajien puheoikeuden ja vei oman esityksensä asiantuntija kuulemisten estämisestä äänestykseen, vaikka kansanedustajilla oli puheenvuoroja käyttämättä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE