Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kärkipoliitikon puheista syntyi kohu – Jyrki Katainen Demokraatille: “Suomessa on kohkattu vähän turhan paljon äärioikeiston noususta”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Entinen pääministeri ja EU-komissaari Jyrki Katainen (kok.) kommentoi Demokraatille tulevien eurovaalien asetelmia sekä Euroopan kansanpuolueen EPP:n ja Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän ECR:n mahdollista yhteistyötä.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Kannatan, että Eurooppa-myönteiset, maltilliset keskiryhmät pystyisivät löytämään toisensa ja että heillä olisi riittävästi voimaa tehdä yhteistyötä, hän sanoo Demokraatille Eurooppa-päivän keskustelutilaisuuden yhteydessä Helsingin keskustakirjastossa Oodissa.

Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja, EPP-ryhmän kärkiehdokas Ursula von der Leyen väläytti äskettäin, että voisi olla valmis yhteistyöhön laitaoikeistolaisen ECR-ryhmän kanssa. Muutos olisi merkittävä käänne eurooppalaisessa politiikassa.

– Se riippuu paljon siitä, millainen parlamentin kokoonpano on ja kuka on missäkin ryhmässä. Parlamentti muodostaa enemmistöt, von der Leyen on sanonut.

Laita- ja jopa äärioikeistolle on povattu menestystä kesän EU-vaaleissa, mutta Katainen lukee toisin.

– Kun katsoo viimeisiä gallupeja, en ole kauhean huolissani. On vähän turhan paljon kohkattu Suomessa äärioikeiston noususta, mutta gallupit eivät sitä ainakaan tue. ID-ryhmä näyttäisi saavan jonkin verran lisäpaikkoja, muttei merkittävästi. ECR taas näyttäisi menettävän, ei merkittävästi.

– ECR:ssä on myös poliittisia ryhmiä, puolueita, jotka voivat olla tapauskohtaisesti ihan hyvin tukemassa järkevää, vaikkapa talouspolitiikkaa.

Lisää aiheesta

Katainen toistaa kuitenkin toivovansa, että ns. keskiryhmien voima riittää sellaisen koalition muodostamiseen, joka kehittää EU:ta ja Eurooppaa.

Siis sellaisen, jossa ECR ei olisi mukana?

– Kun EPP, sosialistit ja Renew (Uudistuva Eurooppa -ryhmä) on siinä, laskin että viimeisen gallupin mukaan tämä saisi yli 400 paikkaa. Mutta kysymys on siitä, kuinka yhteneväisiä ryhmät ovat, ja sitten Ursula von der Leyenin tai kuka hyvänsä sitten onkaan pitää tehdä oma ohjelmansa, kompromissiohjelma joka tapauksessa, että riittääkö se tuki.

– Olisin varovainen ECR:n suhteen demonisoimasta liikaa, johtuen siitä, että ID:hän on ryhmä, jossa on Venäjä-mielisyyttä, äärioikeistoa, ja ECR ja ID eivät tule juttuun keskenään, mikä on hyvä asia. Niitä suht maltillisia ECR-voimia ei kannattaisi tyrkätä liian etäälle, jotta pystytään tekemään järkevää politiikkaa.

ECR:ÄÄN kuuluu esimerkiksi Puolan edellinen, monta kohua aiheuttanut hallituspuolue Laki ja Oikeus (PiS), joka on tällä hetkellä suurin ryhmä ECR:ssä. Unkarin pääministeri Viktor Orban on puolestaan kertonut Fidesz-puolueensa haluavan liittyä ECR-ryhmään eurovaalien jälkeen.

– Se on ECR:n asia päättää. Fidesz tunnetaan eikä se ole positiivinen liike. Siellä voi olla jotakin järkevää talousajattelua, mutta fundamenttiarvot ovat niin kaukana maltillisuudesta ja Venäjä-myönteisyys, Katainen sanoo.

Suomesta pääministeripuolue kokoomus kuuluu EPP:hen. Demokraatti tiedusteli jo viime viikolla pääministeri Petteri Orpon (kok.) kantaa kärkiehdokas von der Leyenin puheisiin.

Orpo muistutti tuolloin, että Suomesta perussuomalaiset kuuluu ECR-ryhmään ja EPP:hen kuuluva kokoomus tekee hallitusyhteistyötä täällä perussuomalaisten kanssa.

Europarlamentissa mahdollisuus EPP:n ja ECR:n yhteistyöhön riippuu Orpon mukaan pitkälti siitä, millaiseksi ECR:n ryhmä vaalien tulosten perusteella muotoutuu ja millaista politiikkaa ryhmä tekee. Avointa valtakirjaa hän ei yhteistyöhön olisi kuitenkaan antamassa.

– Jos siellä on tämäntyyppisiä puolueita kuin perussuomalaiset, pidän yhteistyötä mahdollisena.

Identiteetti ja demokratia -ryhmä (ID) on vielä jyrkemmin oikealla kuin ECR. ID sulkee sisäänsä muun muassa Saksan AfD-puolueen ja Ranskan Kansallisen liittouman.

– Sen kanssa (yhteistyö) on täysin poissuljettu. ECR:n osalta se riippuu minusta paljon vaalituloksesta, Orpo sanoi Demokraatille viime viikolla.

EUROOPAN sosialidemokraatit ovat antaneet yhteisen lupauksen siitä, että he eivät tee yhteistyötä eivätkä muodosta koalitiota äärioikeiston kanssa Euroopan parlamentissa.

– Jokainen suomalainen äänestäjä voi luottaa siihen, että SDP:lle annettu ääni ei takuuvarmasti edistä laitaoikeiston valtaanpääsyä Euroopassa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi viime viikolla.

Euroopan sosialidemokraattinen puolue tuomitsee konservatiiviset ja liberaalit puolueet, jotka ovat mahdollistaneet äärioikeistopuolueiden valtaanpääsyn joko koalitioiden tai parlamenteissa tehtyjen sopimusten nojalla.

Puolueen lupauksen tarkempi sanamuoto on:

”Annamme horjumattoman lupauksen, johon jokainen eurooppalainen en äänestäjä voi luottaa: Emme koskaan tee yhteistyötä emmekä muodosta koalitiota äärioikeiston kanssa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että emme tee yhteistyötä tai muodosta liittoutumia ECR- tai ID-ryhmän kanssa Euroopan parlamentissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE